.

perjantai 31. elokuuta 2012

Perspi......

Tervehdys ja elokuun viimeistä päivää!Syksyä pukkaa=)Perspiraation lähteille mennään taas.Oon niiiin onnellinen tästä mun omasta ompelus/tuunaus huoneesta.Oon ihmetellyt,että mihin oonkaan saanut kaikki tuiki tarpeelliset tykötarpeet sullottua,ennen tätä.Nyt kaikki tavarat on omilla paikollaan ja löydettävissä,kun niitä tarvitsee=)
Mä tarviin niihin perspiraatioihin paljon silmäniloa ja inspiskuvia.Siksipä uuden inspistaulunkin tein.
Äiti on joskus about 70-luvulla ollut jonkin sortin käsityökerhossa.On antanut mulle nuo kansiot siitä hommasta.Päällysteet tein niihin hyllypaperista,kun olivat niin monen kirjavat.Nyt löytyy ohjeet sukkaan ja napinläpeen.
Ja niihin sukkiin tarvitaan tietysti langan lisäksi puikot.Tai virkkuukoukku.Yritin taas puikolla sukkaa rakentaa,mutta en tykkää niillä tehdä.Palmikkoneuletta on harjoiteltu kuitenkin apupuikkoa apuna käyttäen.Mihin se apupuikko nyt putosi?Ja silmukatkin karkas langalta....taijan tyytyä virkuukoukkuun.
Maailman yksinkertaisin sukka syntyy putkeen virkkaamalla.Ilman niitä ikäviä kantapään kavennuksia.
Kas näin.Ihan sukalta näyttää.
Eilen sain inspiksen uuteen lampunvarjostimeen keittiöön.Kaikki näytti taas liian hailakalta ja vaalealta mun silmissä.Pientä värinlisäystä seuraavassa postauksessa.Se on sitten taas viikonloppu edessä.Mukavaa ja tunnelmallista sitä sulle!  Heippa=)

7 kommenttia:

Peppi kirjoitti...

Kauniita nuo kansiot noin päällystettyinä. Oma kirjahyllykyn kaipaisi jotain vastaavaa..
Kiva blogi sinulla, paljon ihania juttuja kun selailin taakse päin :)

Sesse kirjoitti...

Pitäsköhän kokeille virkata sukat tai tossut, mäkään en tykkää kantapään neulomisesta...

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hienot tuli kansioista!

INHOAN kantapään neulomista...mutta en osaa virkata...mitäs, jos kutoisi tuubin...:)

Susanne kirjoitti...

Ihana tuo ompelushuone! Siellä on niin kaunista ja kaikki paikoillaan helposti löydettävissä ja esille otettavissa.
Tunnelmallista viikonloppua!

Mari kirjoitti...

Ihana pitsisukka! Pitäisi kokeilla tosiaan virkata kun neuloa en osaa :)

Riitta Sinikka kirjoitti...

Suloiset sukat!

Kirsikka... kirjoitti...

Ihana-ihana huone. Sain itse kyseisen huoneen muuttaessamme tähän kotiin(4 vuotta sitten). Parasta ehkä kuitenkin on, että voi työt jättää keskeneräisenä, ja huoneen sikin sokin, siitä on taas helppo jatkaa. Aikaisemmin oli koko koti sekaisin, kun halusin tehdä jotain!!
Hyvää viikonloppua sinulle myös,
ja paljon inspiraatiota!