.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Vanhat

valokuvat kertovat omaa tarinaansa.Olen kasannut olkkarin toiselle seinustalle alkavaa vanhojen valokuvien kokoelmaa.Vanhat,mustavalkoiset kuvat puhuttelevat ja kertovat omalla hiljaisuudellaan elämän tarinaa,

Tuo isokuva on Maija mummon perintöä ja kuvassa esiintyy isän täti.Se on kulkenut minun matkassa jo 30 vuotta.Sen ympärille aloin kasaamaan kokoelmaa.Kaikki kuvat on sukulaisista lähempää ja kauempaa.Lautasia sijoittelin tuonne kuvien sekaan ikäänkuin pehmentämään kokonaisuutta.

Olen luvannut itselleni etsiä kirpparilta vanhoja kuluneita kehyksiä,enkä sortuisi kauppojen valikoimaan.Ehkäpä yksi voisi olla sellainen vanha isompi taulunkehys,johon voisi sommitella sitten monta pientä kuvaa.

Osan kuvista olen vaan laittanut vielä nuppineulalla,koska oottavat niitä kehyksiä yllensä.No,osaan tein kehyspohjan kirjankannesta ja somistelin pitsillä,Nuo kaksi ylintä kuvaa on Agatha Christiestä.Yksi mun lemppari kirjailijoista.Hänen elämänkerrastaan saatoin vaivihkaa repäistä nuo kuvat.Mitä eleganssia ja glamouria!

Mun armastakin on puraissut kirpparikärpänen,vai mikä se nyt oli.Elokuvien ja Tex Willereiden lisäksi hän on intoutunut keräilemään vanhoja lasipulloja(niitä onkin jo kertynyt iso rivi=)Ja tämän öljylampun hän bongasi edelliseltä kirppiskierrokselta.Pimenevinä iltoina tulemme pitämään siinä liekkiä tunnelman luomiseksi.

Ja tietenkin näitä tavallisia kynttilöitä poltellaan joka ilta.Kotiin tullessa sytytän heti koirien halijen ja rapsutuksien jälkeen kynttilät palamaan.Himmennän valot ,jotta villakoirat pysyvät visusti piilossa.Sitä myöten on rentouttava ilta taattu=)          Ensi viikolla alkaa jo Marraskuu.Hyvää sitä sinulle ja iloa päiviin!

10 kommenttia:

Sarin kotona kirjoitti...

Hienolta näyttää valokuva kokoelma!
Iltaisin on mukava poltella kynttilöitä.
Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

Kruunuvuokko kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kruunuvuokko kirjoitti...

Vanhat mustavalkoiset valokuvat ovat aivan ihania ja usein olenkin ihmetellyt miten selkeitä ja hyviä valokuvat yhä ovat. Onkohan nykyisistä kuvista mitään jäljellä vuosikymmenien jälkeen?
Ihanaa ja tunnelmallista marraskuuta myös sinulle.

Tanni Kotipellolla.. kirjoitti...

Kollaasistasi tulee upea! Mulla kans vanhat kehykset käytössä, paljon kauniimpia kuin uus tuotanto. Ihanaa että armaasi tekee löytöjä, ja silmää hänellä näyttää olevankin.. Kodikasta ja kaunista teillä!

sylvi kirjoitti...

Vanhat kuvat on todella hienoja.
Hyvää alkanutta viikkoa.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Tuollaisen kuvakollaasi on kiva idea...minullakin kuvia sellaiseen kyllä riittäisi..:)
Kynttilöitä palaa täälläkin ja takapihan porttiin ollaan jo (mies on) viritellyt tunnelmavalot...ihania nämä pimeät illat. Sisälle olen pallovaloja jo laitellut....mitähän naapurit tykkää...no tykätköön mitä vaan..:)
Miten saisin tartutettua mieheeni, tuon kirppis kärpäsen pureman....ei meinaa kiinnosta kirppikset yhtään..:)
Mukavaa marraskuuta teille♥

Sussi kirjoitti...

kauniita valokuvia muistoineen. Ihana tunnelma siellä!

rosiarts kirjoitti...

Amei sua visita. Sua casa é linda. As fotos maravilhosas.
Beijos. Roziane.

rosiarts kirjoitti...


Hi dear, our spring is over, then comes the summer and the days are warm and sunny.
Kisses, Rose.

Mari kirjoitti...

Vanhoissa valokuvissa on se jokin! Hieno tuo öljylamppu ☺ Mukavaa sunnuntaita!